Tuomaristo
Tuomaristo koostuu tanssin ammattilaisista, joilla on vahva ja monipuolinen kokemus eri tanssilajeista.
Tuomareiden tausta ulottuu kilpailumaailmasta opetustyöhön ja esiintyvään taiteeseen.
Tuomarit kiinnittävät huomiota erityisesti tekniseen osaamiseen, ilmaisukykyyn, koreografiaan sekä kokonaisuuden vaikuttavuuteen. Arvioinnissa korostuvat myös esiintyjän läsnäolo, luovuus ja kyky välittää tunnetta yleisölle.
Dance & Show -kilpailun tuomaristo arvostaa rohkeaa heittäytymistä, omaa tyyliä ja persoonallista tulkintaa.

Suvi Salmi
Tuomariston puheenjohtaja.
Suvi on rovaniemeläistaustainen, nykyään tamperelaistunut tanssija, tanssinopettaja, koreografi ja Suvi Salmi Dance Companyn perustaja. Suvi on FDO:n virallinen rekisterituomari ja kilpailuvalvoja ja IDO:n lisenssoitu kansainvälinen tuomari. Suvi toimii myös FDO:n Performing Arts -jaoston puheenjohtajana.
Suvi on toiminut tanssinopettajana vuodesta 2013. Hän on vuosien varrella opettanut useita eri lajeja lapsista aikuisiin ja valmentanut lukuisia kisaryhmiä Tampereella, Porissa, Lappeenrannassa ja Kuopiossa.
Suvi omaa vahvan teatteri- ja laulutaustan ja on ollut mukana eri teattereiden produktioissa ja Tampereen Oopperassa sekä esiintyjänä että koreografina. Hänellä on filosofian maisterin tutkinto Tampereen yliopiston teatterin ja draaman tutkimuksesta.

Varpu Allenius
Varpu on tanssija, tanssinopettaja ja koreografi (AMK). Hän on opettanut Turun seudulla vuodesta 2016 alkaen. Saman ajan hän on toiminut aktiivisesti Performing Arts- kilparyhmien koreografina. Hänet on viime vuosien aikana voinut nähdä myös esiintyjänä ja koreografina erilaisissa tapahtumissa ja projekteissa. Varpu on käynyt FDO:n tuomarikoulutuksen.. Lukion jälkeen Varpun tie vei Ruotsiin opiskelemaan tanssista ammattia, jolloin opettamisesta tuli intohimo ja opinnot jatkuivat Turun Taideakatemiassa. Varpu on tanssinut tavoitteellisesti eri lajeja baletista streetlajeihin ja hän painottaakin monipuolisuutta ihan jokaiselle. Tällä hetkellä Varpu opiskelee myös kulttuurialan ylempää korkeakoulututkintoa.

Hanna Södergård
Hanna Södergård on turkulainen tanssija, tanssinopettaja ja koreografi. Hanna on menestynyt PA lajien tanssija ja koreografi sekä Suomessa että kansainvälisillä lavoilla. Kokemusta on kertynyt mm. discosta, baletista, jazzista sekä commercialista, mutta tällä hetkellä hänen päälajina on nykytanssi. Hanna toimii tanssijana Turku Youth Company -ryhmässä ja on osallistunut monenlaisiin projekteihin ja teoksiin Turun seudulla ja Helsingissä.

Satu Uimi
Satu Uimi on pääosin Pirkanmaalla vaikuttava tanssinopettaja. Hän on valmistunut tanssitaiteen maisteriksi Taideyliopistosta tanssipedagogiikan opinnoista, sekä tanssinopettajaksi Oulun ammattikorkeakoulusta suuntautuen balettiin ja ohessa showtanssiin. Lisäksi hän on suorittanut tanssipedagogiikan erikoistumisopinnot Jyväskylän yliopistolle ja opiskellut tradenomin tutkinnon pääaineena organisaatioviestintä.
Satun oma tanssitausta alkoi lapsena baletista ja laajentui vähitellen muihin lajeihin. Satu on opettanut useita eri tanssilajeja, eniten balettia ja showtanssia, eri ikäisille oppilaille harrastajista ammattiopiskelijoihin. Hän on opettanut myös kilpailevia ryhmiä ja toiminut koreografina, ja hänen teoksiaan on palkittu eri tanssitapahtumissa. Tuomarointityötä Satu on tehnyt monissa kilpailuissa, ja on FDO:n rekisterituomari Performing Arts -lajeissa.
Tuomarina Satu arvostaa teemaltaan ja tasoltaan tanssijoille sopivia teoksia, luontevasti ja eläytyen tanssittuna. Hän toivoo, että tanssijat pääsevät loistamaan lavalla ja tuomaan esille omaa taidettaan!

Helmi Kantola
Helmi Kantola on oululainen ammattitanssija ja tanssinopettaja (AMK), jolla on pitkä ja monipuolinen tausta eri tanssilajeissa. Hänellä on laaja kilpailukokemus niin kotimaisista kuin kansainvälisistä kilpailuista baletin, Disco Dancen ja Performing Arts -lajien parissa.
Helmin arki pyörii tanssin ympärillä ja hän työskenteleekin aktiivisesti tanssinopettajana, tanssijana ja yrittäjänä. Hän toimii oululaisen artistin taustatanssijana ja on toinen Velvet Dance Companyn perustajista ja opettajista.
Hänellä on kokemusta tuomarina toimimisesta sekä Disco Dancen että Performing Arts -lajien kilpailuissa jo useamman vuoden ajalta. Tuomarina Helmi arvostaa tanssin ilon välittymistä katsojalle, vahvaa ilmaisua ja rohkeutta rikkoa rajoja.

Maija Mustonen
Esittely tulossa.

Joel Alalantela
Joel Alalantela on tanssitaiteilija ja koreografi. Joel valmistui tanssijaksi Tampereen Konservatoriosta 2012 ja on toiminut siitä lähtien aktiivisesti taidekentällä nykytanssiteoksista musikaaleihin. Joel on myös Alalantela Companyn perustaja ja ohjaaja. Joelilla on pitkä kokemus tanssikilpailuiden tuomaroinnista.

Lotta Mäkinen
Lotta Mäkinen on Helsinkiläinen tanssija joka on toiminut kaupallisella alalla useamman vuoden. Kokemuksiin kuuluu mm. tv tuotannot kuten UMK ja Emma gaala, artistien kanssa työskentely ja esiintyminen, musiikkivideot ja kansallisoopperan teos. Lotta on myös kisannut niin Street kuin Performing arts lajeissa, viimeisimpänä MM kulta 2023 modernissa tanssissa. Esiintymisen ohella Lotta toimii opettajana ja koreografina.
_edited.png)